keskiviikko 11. joulukuuta 2013

“It was a life I didn’t want to leave behind. It was a life I didn’t want to forget.” ― Maggie Stiefvater, Linger


Rakas kotkatuni kuvassa, kotikatuni enää n. 12 tuntia. Herätys kello soi aamulla 5.00 sillä haluan herätä kunnolla enkä rynnätä ovesta vaan ulos. Nyt pikkuhiljaa alkaa sydämeen ihan kunnolla sattua ja itkettämään, vaikka pää ei vielä tajua, että pitäis lähtee. Miten tän paikan voi jättää kun tähän on kiintynyt enemmän kun mihinkään paikkaan ennen? En kuitenkaan sanois, että tää on se mun lopullinen koti tai kotikaupunki. Se paikka joka tuntuu täysintäysin kodilta, ei ole tullut vielä vastaan. Tämä on kuitenkin nyt ihan ensimmäisenä.
Mulla matkalaukut on repeemispisteessä näin myös unta, että ne levähtää keskelle katua kun olen matkalla junaan ja myöhästyn junasta sekä lennosta ja sinne ei enää sais hammastikkuakaan mahtumaan. Tavaroitahan multa kuitenkin löytyy vielä enemmän... Toinen laukku painaa n. 26kg ja toinen n.17kg. Lisäkiloja on siis tällä hetkellä jos en saa mitään enää laukkuihin tungettua n. 3kg ja jokaisesta lisäkilosta tulee 0,60e hintaa. Eipä ole sen pahempi kuitenkaan. Onneksi voi uutenavuotena sitten tulla hakemaan loput tavaroista. Tänään oli vielä käytävä ostamassa elämää suurempi käsilaukku, jotta saan koneeni sinne sisälle mahtumaan, jotta sitä ei tarvitse erikseen kantaa. Löysinkin sitten asiaa ajavan laukun kymmenellä punnalla, voitto!
Tällä hetkellä mua myös sattuu mahaan mut luulisin et se on alitajunnan jännitys joka siellä kivistää. Ruoka ei maistu ja väsyttää mutta uni ei tule. Suklaakin maistuu pahalta ja pala on kurkussa kokoajan. Ehkä alitajunta tiedostaa tulevan lähdön, mutta minä en.
Mun kaapit ammottaa tyhjyyttä ja kaikki mitä haluan mukaan vielä on siistissä kasassa lattialla. Mulla on jotenkin tyhjä olo ja tuntuu turhalta pakata. Sillä "enhän mä mihinkään oo lähössä".
Mulla on vielä postauksia takataskussa Lontoota koskien, sekä au pairina olemista koskien ja julkasen niitä sitten Suomen puolella.
Mä en ikinä tänne lähtiessäni oikeesti tajunnu, että se täältä pois lähteminen on vielä vaikeenpaa kun tänne lähteminen. Iris on maailman ihanin lapsi ja Lontoo tällä hetkellä maailman ihanin kaupunki. Mulla on täällä maailman parhaat uudet ystävät ja mä olen ollut täällä niin onnellinen. Takasin paluu on siksi vaikeaa, koska on jäänyt ulkopuolelle siitä tutusta, siksi, että niillä on keskenään puhuttavaa ajasta jonka oli pois, mutta itsellään ei ole ketään siinä joka ymmärtää ja on kokenut ne asiat täällä. Tuntuu, että oma aika poissa on ollut vähemmän hauska kuin se oikeasti on ollut, koska siinä ei ole ketään kenen kanssa se jakaa. Ja samaan aikaan muut heittelevät inside juttuja ja tapahtumia joista itse ei välttämättä ole edes kuullut. Tuntuu niin ulkopuoliselta palata takaisin. Tuntuu niin vaikealta mennä siihen mihin jäi, sillä kaikki on siellä edeleen samanlailla mutta ei kuitenkaan ole. Takaisin paluu on henkisesti raskaampaa ainakin minulle kun tänne lähteminen.
Kun tänne lähti, kaikki olivat samassa tilanteessa joihin tutustui. Kaikki aloittivat alusta ja kukaan ei tiennyt ketään. Oli helppoa puhua uusille ihmisille, oli helppoa luoda kuva itsestä juuri sellaisena kuin on ilman "menneisyyden varjoja". Pystyi olemaan oma itsensä täysin, sillä kukaan ei tiedä millainen olit pari vuotta tai jopa kymmenen vuotta sitten.
Mä olen niin paljon henkisesti rikkaampi nyt. Mä olen nähnyt ja kuullut monesta kulttuurista, mutta tää ei riitä mulle. Haluan matkustaa, haluan nähdä lisää ja tutustua tarkemmin. For now on, tuntuu turhalta lähteä mihinkään vaan viikoksi. Viikosta ei saa mitään irti, ellei kulje paikallisen mukana. Mä haluan kokea ja nähdä kaiken. Mä haluan, että mulla on vielä muisteltavaa vanhempana. Haluan muistella vanhempana aikaa jolloin oli nuori ja pystyi vielä tekemään extreme reissuja. En halua jäädä täysin paikalleni. Ei sillä, etten rakastaisi Suomea. Se on se koti johon haluan palata joka välissä. Suomen ilmasto, maailman paras vesi, ilmanen terveydenhuolto, rakkaat ihmiset sekä ilmaset koulut. Suomen kesät on maailman parasta ja elän Suomen kesiä varten. Odotan jo niin innolla ensi kesää, sillä se jäi tänävuonna puuttumaan. Odotan festareita sekä juhannusta ja ehdottomasti ootan sitä valosuutta. Odotan myös lunta ja pientä pakkasta. Ei liikaa, vaan sopivasti vähän reilu -5,
Nyt tuli niin pitkä teksti, että olalle taputus niille jotka tän luki. Kuinkaniin hyvä keino vältellä vikoja pakkaushetkiä. Hupsis.

lauantai 7. joulukuuta 2013

"En enää ikinä..."

... Sano lähteväni muutamalle :--D
Voivoi kun nyt kelpais tommone satsi, ilman suklaata ja mustikoilla kiitos! Kotiinkuljetusmahollisuus?
Eh, Sonja tulee/tuli tänne tänään ja sen kone oli kolme tuntia myöhässä ja en tiiä missä se nyt hiippailee. Victorian asemalle pitäs mennä ehkä kohtapuolii jos se sinne löytäis ja sattumalta löydettäs toisemme. En voi soittaa suomalaiseen numeroon, enkä laittaa viestiä. Ei taas hyvin mee.
Nytkun sais kahvia toiseen käteen ja jonku oikee vitamiinipommipiristysruiske-smoothien toiseen niin elämä lähtis taas käyntiin. Ehkä pitäis siis pukee päälle, laittaa naama ihmsen näköseks, toteuttaa toi haave ja lähtee taas liikkeelle. Teen nyt taas kaikkee muuta ku pitäis ja tulin kirjottamaan tätä.
Kaikist parasta muuten eilisessä "joo, otan varmaan pari" sekä "joo, oon sit ajois himassa eli viimestää yhen-kahen aikaa"... Tulin 40min sit himaa. Ei taas hyvin mee...

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!


Joulu hypet menossa ja kunnolla! En malta oottaa lunta ja pimeydessä loistavia jouluvaloja, glögiä sekä pipareita, riisipuuroa, kynttilöitä ja joulukuusta.
Tällee Suomen itsenäisyyspäivänä on kyllä hyvä laittaa kuva brittilippupallosta. Mutta onnea Suomelle anyways, melkeen sata vuotta jo mittarissa. Suomi mä biletän sun kaa muutaman vuoden päästä kyllä, nyt tänää juhlin ihan vaan no hmm... joulua? Tai oon parin rakkaan suomitytsyn kaa tänää ni voidaan varmaan juhlia Suomea myös winter wonderandin nordic-baarissa. Löysin ekaa kertaa koko Lontoo aikana eilen lonkeroa. En ehtiny viel maistaa, ehkä tänään... "Ehkä."
Yks ihananparhainhalittavin kamuli tulee tänne huomenna ja oon ihan täpinöissäni vaikka en sitä edes tajua vielä. Sit alkaaki vilkkaat 4 päivää paikasta aa paikkaan bee ja sieltä juostaan jo paikkaan äl. Vähän unta, hyviä juttuja maku kysymys ja paljon naurua siis luvassa. Tulee varmaan aika vähän oltua koneella ja kirjotettua juttua tänne, varsinkin kun pitäs pakatakin tossa kohta puolin. Alotin tänään. Se jäi siihen et revin kaikki vaatteet kaapista lattialle ja asettelin kaikki 19 paria kenkiä kauniiseen riviin ja en saanut mitään matkalaukkuun. Mut ajatus on tärkein, eikö?

//Holidays are coming! I'm sooooo exited!
Today is Finlands independence day, so happy b-day Finland. ♥ I'm going to celebrate you in here in Nordic bar with long drink and mulled wine.

Tomorrow my amazing lovely friend is coming here and I'm so happy because of that even though I don't even realize that yet. Btw, I started packing today. Or... At least I tried to start packing. Only thing that I did was taking all my clothes out of the closet and throw them all over my room and put all my 19 pairs of shoes in colour order. Mut the thought is what counts, right?

torstai 5. joulukuuta 2013

Tossa eilen kävin Iriksen koulunäytelmää kattomassa aamulla ja voiettä oli ne vaan niin sulosia kaikki! On mulla "parempiakin" kuvia, mutta en viiti muitten lasten kuvia tänne julkasta niin laitoin tälläsen. Iris oli kyllä niin onnellinen kun tulin kattomaan tota. Se on muuten nyt virallisesti julistettu maailman ihanimmaks ja sulosimmaks lapseks mitä maailma päällään kantaa. Iris on syy mistä tiedän, että todellakin haluan lapsia tulevaisuudessa. Ja jos Iriksen kanssa kuljetaan jossain niin mua luullaan aina sen äidiks? No teinimamma, olin 15v kun Iriksen sain. Onhan toi mahollistakin, mutta en nyt menis sanomaan. Mut se on mun pikku apina ainiaan ♥! Sitä tulee täältä ehkä eniten ikävä.
Ajattelin muuten eilen illalla, että tänään oisin tehny "päivä au pairin matkass" postauksen, mutta nukahin vahingos melkee kuudeks tunniks ni se vähä jäi... Eihä mulla tänään oiskaan ollu mitään tekemistä ei. Huomenna sit parempi yritys...

// Yesterday I went to see one of my hostkids school christmasplay and all of the kids were soooo adorable. Iris was so happy that I went there. She is btw the cutest kid that I've ever met. She is the reason why I know that I wanna have kids someday. She is my cute little monkey. Aaaand where ever we go just two of us, everyone thinks that I'm her mom... Well I could be teenmom. I will miss her so much when I leave, she will always have part of my heart.
Yesterday evening I was thinking that I could do "day with au pair" post but then today I fell asleep for almost six hours. Wellthenmaybenooot. Like I wouldn't have better things to do than sleep? New try tomorrow.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013


Richmond taas vaihteeks vierailevana tähtenä kuvissa. Löysin myös Richmondista sitten sellasen takin mistä oon Leenalle puhunu varmaan ihan liikaa sillä se ei vissiin jaksa kuunnella mun takkihöpinöitä enää. Ja mitään en oo kelpuuttanu. Nyt löysin hyvän 80punnan hintalapulla varustettuna. Ai aionko käyttää viikon palkan siihen. Ai pitäs ostaa joululahjoja. Shiiiiit. Mitäjos kaikki tutut ja tuttavat ette sais tänä vuonna joululahjoja ollenkaan vaan nauttisitte siitä, että mä pysyn lämpimänä talvella? Eiks ois paras joululahja teiän sydämille se, että mä pysyn lämpimänä? Musta toi ois hyvä lahja teille. Ai ei vai...

tiistai 3. joulukuuta 2013

Forever remains

I see a slow, simple youngster by a busy street,
with a begging bowl in his shaking hand.
Trying to smile but hurting infinitely. Nobody notices.
I do, but walk by.
An old man gets naked and kisses a model-doll in his attic
It's half-light and he's in tears.
When he finally comes his eyes are cascading.
 I see a beaten dog in a pungent alley. He tries to bite me.
All pride has left his wild eyes.
I wish I had my leg to spare.
 A mother visits her son, smiles to him through the bars.
She's never loved him more.
 An obese girl enters an elevator with me.
All dressed up fancy, a green butterfly on her neck.
Terribly sweeet perfume deafens me.
She's going to dinner alone.
That makes her even more beautiful.
 I see a model's face on a brick wall.
A statue of porcelain perfection beside a violent city kill.
A city that worships flesh.
 The 1st thing I ever heard was a wandering
man telling his story
It was you, the grass under my bare feet
The campfire in the dead of night
The heavenly black of sky and sea
 It was us
Roaming the rainy roads, combing the guilded beaches
Waking up to a new gallery of wonders every morn
Bathing in places no-one's seen before
Shipwrecked on some matt-painted island
Clad in nothing but the surf - beauty's finest robe
  Beyond all mortality we are, swinging in the breath of nature
In early air of the dawn of life
A sight to silence the heavens
 I want to travel where life travels,
following its permanent lead
Where the air tastes like snow music
Where grass smells like fresh-born Eden
I would pass no man, no stranger, no tragedy or rapture
I would bathe in a world of sensation
Love, goodness and simplicity
 The thought of my family's graves was the only moment
I used to experience true love
That love remains infintie,
as I'll never be the man my father is
 How can you "just be yourself"
when you don't know who you are?
Stop saying "I know how you feel"
How could anyone know how another feels?
  Who am I to judge a priest, beggar,
whore, politician, wrongdoer?
I am, you are, all of them already
 Dear child, stop working, go play
Forget every rule
There's no fear in a dream
 "Is there a village inside this snowflake?"
- a child asked me
"What's the colour of our lullaby?"
I've never been so close to truth as then
I touched its silver lining
 Death is the winner in any war
Nothing noble in dying for your religion
For your country
For ideology, for faith
For another man, yes
 Paper is dead without words
Ink idle without a poem
All the world dead without stories
Without love and disarming beauty
  Careless realism costs souls
 Ever seen the Lord smile?
Allt he care for the world made Beautiful a sad man?
Why do we still carry a device of torture around our necks?
Oh, how rotten your pre-apocalypse is
All you bible-black fools living over nightmare ground
 I see all those empty cradles and wonder
If man will never change
 I, too, wish to be a decent manboy but all I am
Is smoke and mirrors
Still given everything, may I be deserving
  And there forever remains the change from G to Em 


Ja noi sanat oli Nightwishin biisistä nimelt Song Of Myself

It's so wonderful wonderful life




No words needed.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Lisää itkua aiheesta


Ei ei ja vielä kerran ei. Taino voisin jatkaa tätä kieltämistä seuraavan viikon ja pari hassua päivä. Eieieiei. Ei. Työvuorolistat. Suomeen. Ei. Ens viikolla mulla on töitä. Suomessa. Ei. Mitkä ne surun vaiheet olikaan? Googlettamalla löyty, että kieltäminen on eka vaihe. No sitä tässä kovasti käydään ittensä kanssa. Seuraavaks tulis viha, sit kaupankäynti jonka jälkeen masentuneisuus jonka jälkeen koittaa hyväksyminen.
Mä kyllä tosiaan palaan arkeen aika vauhdilla. Oon torstaina Suomessa ja lauantaina aamulla ollaan jo ysiltä töissä. Alotan taas tyhjästä työvuorot siellä ja viis heti peräkkäisinä päiviä. Etenki toi maanantai-tiistai välinen yö 00-07 jonka jälkeen tiistaina perään töitä vielä 15-21 jonka jälkeen keskiviikkona 6.30 aamulla pitäs olla jo töissä kuulostaa kauheen houkuttavalta. Ja sitä ennen oltu viikonloppu töissä. Kuten juuri ilmaisin asiani aiemmin sosiaaliseen mediaan "Tervetuloa viikonloppu raatamiset ja yövuorot. Ei ollu ikävä." Ei todellakaan.
Mitä jos lupaan itselleni, että en anna tän vaikuttaa enää ollenkaan mielialaan tai blogikirjotuksiin. Keskityn vaan ja ainoastaan elämiseen. Sillä kohta se vähänenkin elämä ryöstetään multa pois...

//No... nonononono and no. I could deny everything that happens in a week and few days. I am going back to work. In Finland. I just wrote down my shifts from fucking next week. I am going back to work next week. What the... 
I know that I am going back to work really fast after all of this greatness. I just wanna rip the band-aid off quickly but I bet it is not going to be painfree after that.
But now... back to the good part. And I mean living the life by no rules.