20 vuotias minä!

Aloitetaan kuitenkin vaikka kolmen vuoden takaa, vähän miten siinäkin ajassa voi ihminen muuttua.

17-vuotias minä

17-vuotiaana olin alkanut seurustelemaan juuri edellisenä keväänä nykyisen miekkoseni kanssa, wanhat oli tulossa, olin voittanut suomen mestaruuden, kirjotukset oli vielä kaukana tulevaisuudessa kuten tulevaisuuskin. Elämä siis hymyili leveämmin kuin koskaan. Oon jopa sanonu, että 2010 on ollu tähän mennessä mun elämän paras vuosi. Silloin kaikki loksahti kohdalleen ja olin onnellisempi ku mitä olin vuosiin ollu. 

Ylä-asteelta uuteen lukioon, uuteen kaupunkiin edellisenä vuonna oli ollut tosi rankkaa. Kuitenkin tässä vaiheessa tiesi, että nyt on kavereita ympärillä eikä juuri ole huolta huomisesta. Tai siltä se ainakin jälkeen päin tuntuu. 

17-vuotiaan minun suurin huoli oli joululomalle astuttaessa kun yks idiooma ei osannu vielä tanssi-askeleita. Nyt sanoisin sille huolehtijalle että tsillaa sisko, ei oo maailmanloppu, se on vaan hauskanpitoa. 

Ihanilla muistoilla muistelen 17-vuotiasta minääni. Ja muistan myös syntymäpäiväni. Oltiin kaverin mökillä, illalla oli viilee ja kellon lyödessä 00.00 ja päivä vaihtu 2.10, oli meitä kaks hereillä. Muilla oli loppunu kunto mm. viideltä ja uudestaa kybältä. Aamupäivästä lähettiin prisman inventaarioon laskemaan niitä kinkunpaistopusseja...

Täysi-ikäisyys!

Tää kuva on itseasiassa tasan tunnin aikasemmin otettu kun päivä vaihtu 2.10, ja baariin oli pakko päästä (oli sentää lauantai!). Paikalla olleet tietää miten se keissi meni, vaikka ei siellä ekoi kertoi oltukaan sori äiti. Kaulassa oli edellisvuoden synttärilahja Maakkukselta. Samana päivänä oli ollu vieraspeli aiemmin, ja sielt suoraa äkkiä meikkaamaan ja alottelemaan ja juhlimaan itteään. Voi uskoo et tostakin on jo kaks vuotta...

En kokenu kuitenkaan olevani niin aikuinenaikuinen, vaikka ikä sitä kertokin. Tuskin kukaan pahemmin. Varsinkin nyt kun kattoo noita ketkä täyttää 18, ei jessus sentää. No katotaa taas muutaman vuoden pääst niit parikymppisii... 

Elämä ei ollu ihan niin hienoo ja ajoittain tuntu et kaikki tippuu päälle ja mikään ei mee niinku pitää. Koko elämä vähän rakoili. Aika paljon voi vaikuttaa se, että joukkue vaihtu ja ei ollu mikään paras mahollinen, kirjotukset alko ja tulevaisuuttaki piti jo tietää. Mulla kun ei ollut minkäännäköstä käsitystä siitä mitä haluan opiskella, mitä haluan tehdä työkseni tai edes minne päin suuntautua. Tuntu, että niin monella on suunnitelmat selvänä ja kaikki tulevaisuudesta tiedetään jo.

 Olin aivan hukassa ja en edes tienny kuka itte olin. Kovasti oon aina koittanu olla urhee ja kova, mut tosi-asiassa tossa vaiheessa murruin aika ajoin aika paljon ja en tienny mitä elämälläni teen. 

Turha teinivuosi

19-vuotias minä oli paljon onnellisempi kun mitä oli vuos sitten, mutta ei silti tienny mitä ite on, mitä haluaa elämältä tai missä on edes vuoden päästä.

Aikuistunu ehkä olin, olin muuttanu juuri Maken kanssa yhteiseen ihan kivaan kerrostalokämppään ja elämä hymyili. Kuitenki jälkeenpäin huomaa kuinka paljon "vikaa" itessä on ollu kun on luullu, että asiat on ihan hyvin.

Olin vielä lukiossa ja tarkotus oli valmistua jouluna, minkä sitten sainkun sainkin tehtyä ja kaikki oli järkyttyneitä. Kävin töissä ja odotin joulua, elämä oli perus arkea ja mulla ei ollu pienintäkää aavistusta, että saattasin asua Lontoossa vuoden päästä. En edes ollu haaveillu realistisesti ulkomaille pidemmäks ajaks lähtöä aikoihin. Tosin tää on mulle itelleni ollu paras asia mitä mun henkiselle olemukselle on tapahtunu. 

Elämä oli kivaa, elämä meni ihan mallikkaasti aina kun ei vaan miettiny tulevaisuutta.

NYT, 20vuotias, ei teini enää

Jos jotain ni 20-vuotias minä osaa näyttää leveeltä kuvassa. Terveisin, en oo oikeesti lihonnu :-(! Nachot lautasella puhuu muuta.

20-vuotias Jewel on tajunnu elämästä niin paljon viime aikoina, että ei rajaa. Se on tajunnu kuinka on alkanu taas olemaan se, jota oli joskus aiemmin.  Se on tajunnu, että oman elämän tärkein ihminen on hän itse eikä kukaan muu. Tajunnut sen, että aina ei tarvitse sanoa joojoo vaan voi sanoa oman mielipiteensä reilusti. Ottanu opikseen siitä, kuka on oikee ystävä ja kehen kannattaa tulevaisuudessa panostaa ja ketä ei oo sen arvosia ja ketkä ei oo niitä oikeita ystäviä. Tajunnu, että haluaa vaan ehjiä suhteita elämäänsä sillä ei halua, että elämä on joka päivä taistelua ittensä kanssa. On myös huomannu sen, kuinka paljon rakastaa ihan yksin oloa ilman ketään muuta. Tietää nykyään mitä haluaa opiskella ja mitä haluaa elämältä. Ei pelkää tehä enää ratkasuja jotka sattuu mutta on sillä hetkellä, siihen elämäntilanteeseen oikein. Eli osaa kuunnella omia fiiliksiään siitä, minkälaiset tunteet siitä tulee itselle. Se on tärkeintä, haluta eliminoida elämästä kaikki mikä saa voimaan pahoin. Ei kukaan meistäkään ottaisi uutta leipäviipaletta jos pari haukkua palasta sai jo oksentamaan ja voimaan pahoin. Miksi pitää sitten sellasia ihmissuhteita elämässä?

Samoin tajunnu sen, että itteään voi muuttaa. Se on hidas prosessi, mutta kaikki lähtee omasta halusta. Esimerkiksi, olen itse ollut aina hyvinhyvin kateellinen ihminen, ja en pidä siitä miltä kateus saa mut tuntemaan. Kukaan meistä ei syntyny kateellisena, siihen on opittu kaiken kautta eli siitä voi oppia pois. Se saa mut voimaan pahoin, ja haluun sen pois mun elämästä. 

En myöskään pelkää enää huomista. Haluan nykyään ottaa kaiken rauhassa, ajan kanssa, päivä kerrallaan. Tiedän, että suunnittelen aina vaihtoehtosia tulevaisuuksia vaikka tiedän, että siitä ei oo mitään hyötyä ja tuskin puoletkaan niistä toteutuu. Ainakaan niin miten olen alunperin halunnut.
Tällä hetkellä oon onnellinen kun myös onneton. Oon perillä itsestäni enemmän kun ikinä, tiedän mitä oon ja haluan ja millainen olen. Kuitenkin tuntuu, että ympärillä ei vallitse samanlainen tunnelma. Tuntuu, että muutama ihminen nojaa muhun vähän liikaa vaikka niitten pitäs oppia olemaan omilla jaloillaan ja välillä miettiä itteään. Oon kuitenkin päättänyt, etten anna muitten pilata mun päivää tai päästä mun pään sisälle. Mä oon se henkilö joka loppupeleissä ratkasee onko mun päivä hyvä vai huono. Ainakin suurimman osan päivistä.

Taidan hetken päästä miettiä, mitäs ihmettä oon tänne kirjotellu Mutta tällä hetkellä tää on mun totuus.