maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogi taas julkiseksi!

Mä en tiedä mistä alottaa, aika on mennyt ihan järkyttävää kyytiä eteenpäin täällä Suomessa. Ja silti tulin tänne vain 6,5 viikkoa sitten, joista yhden viikon niistäkin vietin Lontoossa. Joulu on ollut välissä sekä uusivuosi, synttärijuhlat ja paljonpaljon töitä.
Olen täällä napannut elämästä kiinni taas vauhdilla, salitreenit on lähteny nyt vihdoinkin taas kulkemaan raivolla eteenpäin. Fitfarmin valmennuksessa olen nyt ja ruokavalio on tarkka.
Välillä on vaikeuksia sovittaa ruoka-ajat ja treenit tähän vuorotyöhön ja saa pohtia seuraavan viikon aina edelliseä viikonloppuna. Kirjoittaa ylös koska on töissä, koska syö ja koska treenaa. Ja tietysti, koska on aikaa muille ihmisille sekä ihan rentoutusaikaa.
Hienointa tässä on se tunne, kun on valmistanut itse jokaisen ruuan eikä turvaudu missään vaiheessa minkään näköiseen valmisruokaan. Proteiinismoothieista lähtien on kaikki tehty itse. Joutuu kokoajan miettimään uusia reseptejä, sillä samaa ruokaa ei viitsi syödä kymmentä viikkoa 1-2 kertaa päivässä. Saattaisi "ehkä" alkaa tulla korvista ulos. Oppii soveltamaan ja löytää uusia herkkuja. Tällä hetkellä ehdoton aamupalasuosikki on kaurapuurosta ja maitorahkasta tehdyt leivät keitetyllä kananmunan valkuaisella. Ai että! Odotan joka aamua innolla, että saan niitä syödä. Ensiviikon viisi aamuvuoroa saattaa olla toista mieltä, sillä tuoreena ne pitää syödä.
Blogi "saattaa" muuttua tässä nyt aika paljon ruoka/fit painotteiseksi, reseptejä terveelliseen kokkailuun saattaa tulla. Eli tämän blogin kurssi kääntyy aivan täysin. Jos ei kiinnosta tulevat jutut, siellä on se unfollaus nappi ja jos uusia ihmisiä rupee kiinnostamaan, antaa tulla vaan. Täältä löytyy suolaista ja makeaa, arkipäiväruokaa sekä jotain vähän erikoisempaa. En tiedä vielä, saa nähdä mihin suuntaan tästä lähdetään :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti